Tauno Veikko Pasanen (s. 19. huhtikuuta 1934 Pihtiputaalla) tunnetaan yhtenä Suomen rikoshistorian tunnetuimmista henkilöistä. Hänen nimensä liittyy ennen kaikkea Pihtiputaan poliisisurmiin, joissa neljä poliisia kuoli 7. maaliskuuta 1969 Pasasen kotitalon läheisyydessä Pihtiputaan Korppisten kylässä.
Tapahtuma järkytti koko Suomea ja jäi pysyvästi suomalaisen poliisin historiaan. Pasanen tuomittiin neljän poliisin surmaamisesta elinkautiseen kuritushuonerangaistukseen. Presidentti Mauno Koivisto armahti hänet vuonna 1982 noin 13 vankilavuoden jälkeen.
Tarina ei kuitenkaan päättynyt vapautumiseen. Vuonna 1996 Pasanen syyllistyi uuteen henkirikokseen surmatessaan entisen vaimonsa Liisan. Hän sai teosta seitsemän vuoden vankeusrangaistuksen.
Tauno Pasasen tapauksesta tuli myös merkittävä osa suomalaista kulttuurihistoriaa, sillä ohjaaja Mikko Niskanen käytti Pihtiputaan tragediaa lähtökohtana vuonna 1972 valmistuneelle Kahdeksan surmanluotia -televisioelokuvalle. Teosta pidetään nykyään yhtenä suomalaisen elokuvan klassikoista.
Tässä artikkelissa käydään läpi Tauno Veikko Pasasen elämä, Pihtiputaan poliisisurmat, oikeudenkäynti, vankeus, armahdus, myöhempi henkirikos sekä Kahdeksan surmanluotien yhteys todellisiin tapahtumiin.
Kuka oli Tauno Veikko Pasanen?
Tauno Veikko Pasanen syntyi 19. huhtikuuta 1934 Pihtiputaalla Keski-Suomessa.
Hän eli ennen vuoden 1969 tapahtumia varsin tavallista mutta taloudellisesti niukkaa maaseutuelämää. Pasanen työskenteli pienviljelijänä ja sekatyömiehenä ja asui perheensä kanssa Pihtiputaan Korppisten kylässä.
Vuoden 1969 poliisisurmien aikaan Pasanen oli 34-vuotias.
Perheen elämä ei ollut ongelmatonta. Pasasen elämässä alkoholilla oli merkittävä rooli, ja hänen tiedettiin käyttäytyneen voimakkaasti päihtyneenä väkivaltaisesti. Poliisi oli joutunut tekemisiin hänen kanssaan jo ennen maaliskuun 1969 tapahtumia.
Myöhemmässä julkisessa keskustelussa Pasasen elämäntilanteeseen on yhdistetty muun muassa:
- taloudelliset vaikeudet
- pienviljelijän epävarma toimeentulo
- runsas alkoholinkäyttö
- perheen sisäiset ristiriidat
- väkivaltainen käyttäytyminen päihtyneenä
- suomalaisen maaseudun suuri rakennemuutos.
Nämä olosuhteet auttavat ymmärtämään tapahtumien taustaa, mutta ne eivät itsessään selitä tai oikeuta neljän ihmisen surmaamista.
Mitä Pihtiputaalla tapahtui 7. maaliskuuta 1969?
Pihtiputaan poliisisurmat tapahtuivat perjantaina 7. maaliskuuta 1969.
Tapahtumat alkoivat Pasasen kodista Korppisten kylässä.
Pasanen oli käyttänyt runsaasti alkoholia ja alkoi käyttäytyä uhkaavasti perhettään kohtaan. Hänen vaimonsa Liisa ja yksi lapsista pakenivat tilanteesta naapuritaloon.
Pasanen ampui heidän peräänsä.
Tilanteesta ilmoitettiin lopulta poliisille, vaikka Liisa Pasanen oli alkuvaiheessa toivonut, ettei poliisia kutsuttaisi, sillä hän uskoi miehensä mahdollisesti rauhoittuvan yksin jäädessään.
Poliisin näkökulmasta kyseessä oli vakava hälytystehtävä: talossa oli aseistautunut ja päihtynyt mies, joka oli käyttäytynyt uhkaavasti ja ampunut laukauksia.
Paikalle lähetettiin neljä Pihtiputaan nimismiespiirin poliisia.
Ketkä poliisit lähtivät Pasasen talolle?
Tehtävälle lähtivät:
- Veikko Riihimäki
- Onni Saastamoinen
- Pentti Turpeinen
- Mauno Poikkimäki
Poliisit lähestyivät Pasasen taloa jalan.
Pentti Turpeinen kulki ensimmäisenä, ja hänellä oli mukanaan konepistooli. Poliisit olivat ehtineet noin 50 metrin päähän talosta, kun Pasanen avasi tulen.
Tilanne kehittyi erittäin nopeasti.
Kaikki neljä poliisia kuolivat.
Millä aseella Tauno Pasanen ampui poliisit?
Pasanen käytti Sako-merkkistä metsästyskivääriä.
Hän ampui poliiseja talon eteisen ikkunasta heidän lähestyessään rakennusta.
Ensimmäisenä osuman sai Pentti Turpeinen. Pasanen jatkoi ampumista myös muita paikalle tulleita poliiseja kohti.
Osa laukauksista ammuttiin myöhemmin lähempää.
Tapahtumien yhteydessä on usein käytetty ilmaisua kahdeksan surmanluotia, josta Mikko Niskasen myöhempi elokuva sai nimensä.
Elokuvan nimi on osaltaan tehnyt tästä ilmaisusta yhden Suomen rikoshistorian tunnetuimmista.
Keitä Pihtiputaan poliisisurmien uhrit olivat?
Pihtiputaan poliisisurmissa kuolivat neljä virkatehtävällä ollutta poliisia.
Veikko Riihimäki
Veikko Riihimäki syntyi 12. kesäkuuta 1915.
Hän oli kuollessaan 53-vuotias.
Onni Saastamoinen
Onni Saastamoinen syntyi 3. syyskuuta 1931.
Hän oli kuollessaan 37-vuotias.
Pentti Turpeinen
Pentti Turpeinen syntyi 16. kesäkuuta 1935.
Hän oli kuollessaan 33-vuotias.
Mauno Poikkimäki
Mauno Poikkimäki syntyi 23. toukokuuta 1937.
Hän oli kuollessaan vain 31-vuotias.
Tapahtuman mittakaavaa ei voi ymmärtää vain rikoksentekijän kautta.
Neljän poliisin kuoleman seurauksena neljä naista jäi leskeksi ja kahdeksan alaikäistä lasta menetti isänsä.
Pihtiputaan poliisisurmat olivat siten paitsi kansallinen rikostapaus myös useiden perheiden henkilökohtainen tragedia.
Mitä Tauno Pasanen teki ampumisen jälkeen?
Surmien jälkeen Pasanen ei lähtenyt pitkäaikaiselle pakomatkalle.
Hän jätti aseensa lumeen lähelle tapahtumapaikkaa ja siirtyi naapuritaloon.
Sieltä pyydettiin ilmoittamaan tapahtuneesta viranomaisille.
Pasanen antautui ilman uutta laajaa aseellista yhteenottoa.
Ampumisen jälkeisestä käyttäytymisestä on myöhemmin keskusteltu paljon, koska se oli jyrkässä ristiriidassa vain hetkeä aikaisemmin tapahtuneen erittäin vakavan väkivallanteon kanssa.
Miksi Tauno Pasanen ampui neljä poliisia?
Täysin varmaa ja yksiselitteistä vastausta ei ole.
Pasasen teon motiivista on esitetty vuosikymmenten aikana useita tulkintoja.
Mahdollisina taustatekijöinä on käsitelty muun muassa:
- voimakasta päihtymystä
- aggressiivisuutta
- taloudellista ahdinkoa
- perheongelmia
- kielteistä suhtautumista viranomaisiin
- psyykkisiä tekijöitä
- pelkoa poliisien aikeista
- pitkään jatkunutta vaikeaa elämäntilannetta.
Pasanen kertoi myöhemmin ajatelleensa poliiseja nähdessään, että he olivat tulossa tappamaan hänet.
Hän ei kuitenkaan myöhemminkään pystynyt antamaan tapahtumille täysin johdonmukaista selitystä.
Tästä syystä esimerkiksi yksinkertainen väite siitä, että rikos johtui pelkästä poliisivihasta, menee lähdeaineistoa pidemmälle.
Oliko Tauno Pasasella vihaa poliisia kohtaan?
Pasasen suhtautumista poliisiin on käsitelty sekä oikeusprosessissa että myöhemmissä kirjoituksissa.
Vanhoihin mielentilatutkimuksiin perustuvissa kuvauksissa on nostettu esiin vihamielisiä ja epäluuloisia ajatuksia poliisia kohtaan.
Pasanen itse kuitenkin kiisti myöhemmin vihanneensa poliiseja.
Tämä ristiriita on tärkeä.
Historiallista rikosta tarkasteltaessa ei ole perusteltua valita yhtä myöhempää selitystä varmaksi motiiviksi silloin, kun alkuperäinen aineisto ei sitä yksiselitteisesti tue.
Alkoholi oli merkittävä osa tapahtumien taustaa
Yksi asia on kuitenkin poikkeuksellisen selvä: alkoholilla oli huomattava merkitys Pasasen elämässä.
Runsas alkoholinkäyttö liittyi:
- perheen sisäisiin ongelmiin
- aiempaan aggressiiviseen käyttäytymiseen
- vuoden 1969 tapahtumiin
- myöhemmin myös vuoden 1996 henkirikokseen.
Pasanen oli tunnettu siitä, että hänen käytöksensä saattoi muuttua voimakkaasti hänen ollessaan humalassa.
Alkoholia ei silti pitäisi käsitellä ainoana selityksenä.
Suuri osa alkoholia käyttävistä ihmisistä ei koskaan syyllisty vakavaan väkivaltaan. Pihtiputaan tapahtumat olivat monien henkilökohtaisten ja tilanteeseen liittyvien tekijöiden seurausta.
Tauno Pasasen oikeudenkäynti
Poliisisurmien jälkeen Pasanen vangittiin ja asetettiin nopeasti oikeuden eteen.
Pihtiputaan välikäräjät tuomitsi hänet elinkautiseen kuritushuonerangaistukseen.
Pasanen oli kuuntelemassa tuomiotaan Pihtiputaan välikäräjillä 18. huhtikuuta 1969, vain hieman yli kuukausi rikoksen jälkeen.
Myöhemmin hänen mielentilaansa tutkittiin tarkemmin.
Nykyisin samasta rangaistuksesta puhuttaisiin käytännössä elinkautisena vankeusrangaistuksena. Kuritushuone kuului aikakauden rikosoikeudelliseen terminologiaan.
Kuinka kauan Tauno Pasanen oli vankilassa?
Pasanen vietti ensimmäisen tuomionsa vuoksi vankeudessa noin 13 vuotta.
Hänet armahdettiin vuonna 1982.
Armahduspäätöksen teki tasavallan presidentti Mauno Koivisto.
Tämä yksityiskohta on tärkeä, koska verkossa toistetaan toisinaan virheellistä väitettä, jonka mukaan Urho Kekkonen olisi armahtanut Pasasen.
Kekkonen osoitti kyllä kiinnostusta Pasasen tapaukseen ja kirjoitti hänelle yksityisesti. Varsinainen armahdus tapahtui kuitenkin Mauno Koiviston presidenttikaudella vuonna 1982.
Vaikuttiko Kahdeksan surmanluotia Pasasen armahdukseen?
Tästä ei ole mahdollista osoittaa suoraa ja yksinkertaista syy-yhteyttä.
Mikko Niskanen suhtautui itse elokuvaansa osittain kuin Pasasen puolesta esitettyyn yhteiskunnalliseen puheenvuoroon.
Myös Pasasen puolesta tehtiin armahdusanomuksia.
Kahdeksan surmanluotia vaikutti joka tapauksessa voimakkaasti siihen, millaisena Pasanen nähtiin julkisuudessa.
Ennen elokuvaa hän oli ennen kaikkea neljä poliisia surmannut rikollinen.
Niskasen teos toi rinnalle toisen näkökulman: alkoholiongelmista, köyhyydestä ja yhteiskunnallisesta ulkopuolisuudesta kärsivän pienviljelijän, jonka elämä kulkee kohti katastrofia.
Tämä tulkinta herätti myös vastustusta.
Erityisesti uhrien omaisten näkökulmasta oli vaikeaa nähdä, kuinka paljon huomiota ja ymmärrystä rikoksentekijä sai samalla, kun surmattujen poliisien omat elämäntarinat jäivät vähemmälle huomiolle.
Mikä on Kahdeksan surmanluotia?
Kahdeksan surmanluotia on Mikko Niskasen ohjaama televisioelokuva, joka esitettiin ensimmäisen kerran vuonna 1972.
Alkuperäinen teos koostui neljästä osasta ja sen kokonaiskesto oli noin viisi tuntia ja 16 minuuttia.
Niskanen näytteli itse päähenkilöä, jonka nimi on Pasi.
Elokuvan lähtökohtana olivat Tauno Pasasen tekemät Pihtiputaan poliisisurmat, mutta teos ei ole dokumentti tai tarkka elämäkerta.
Tämä ero on olennainen.
Perustuuko Kahdeksan surmanluotia tositapahtumiin?
Kyllä.
Kahdeksan surmanluotia sai inspiraationsa suoraan vuoden 1969 Pihtiputaan poliisisurmista.
Mutta sana inspiraatio on tässä tärkeä.
Niskanen ei tehnyt elokuvaa, jonka jokainen kohtaus vastaisi Pasasen todellista elämää.
Sen sijaan hän käytti rikosta lähtökohtana laajemmalle yhteiskunnalliselle tarinalle.
Elokuva käsittelee muun muassa:
- maaseudun köyhyyttä
- pienviljelijöiden toimeentuloa
- alkoholismia
- työttömyyttä
- perheen vaikeuksia
- turhautumista
- yhteiskunnallista eriarvoisuutta
- yksilön ja viranomaisten suhdetta.
Päähenkilö Pasi pohjautuu Pasaseen, mutta kyseessä on fiktiivinen elokuvahahmo.
Kahdeksan surmanluotia ei ole Tauno Pasasen elämäkerta
Tämä on yksi tärkeimmistä asioista Pasasen tapausta tutkittaessa.
Koska Kahdeksan surmanluotia on kuvattu poikkeuksellisen realistisesti ja dokumentaarisen tuntuisesti, elokuvan tapahtumat sekoitetaan toisinaan tosiasioihin.
Kaikkia elokuvassa nähtäviä tapahtumia ei kuitenkaan voida käyttää lähteenä Pasasen todelliseen elämäkertaan.
Myös Pasanen itse suhtautui teokseen kaksijakoisesti.
Aluksi hän koki sen kuvaavan hänen elämänkohtaloaan hyvin tarkasti. Myöhemmin hän kuitenkin huomautti, että monet elokuvan yksityiskohdat eivät vastanneet todellisuutta.
Myös hänen vaimonsa Liisa suhtautui kriittisesti siihen, millaisena perheen elämä esitettiin.
Mitä Tauno Pasanen ajatteli Kahdeksasta surmanluodista?
Pasanen näki teoksen jo ennen sen julkista televisioesitystä.
Elokuva näytettiin hänelle Turun vankimielisairaalassa vuonna 1971.
Hänen ensireaktionsa oli voimakas.
Pasanen koki Niskasen onnistuneen tavoittamaan jotain olennaista hänen elämästään ja tilanteesta, joka oli johtanut tragediaan.
Myöhemmin hänen suhtautumisensa muuttui kriittisemmäksi, erityisesti silloin, kun elokuvan tapahtumia alettiin pitää liian suoraan kuvauksena hänen oikeasta perhe-elämästään.
Miksi Kahdeksan surmanluotia on suomalaisen elokuvan klassikko?
Teoksen merkitys perustuu siihen, että kyse ei lopulta ole vain rikoselokuvasta.
Katsoja tietää lähes alusta lähtien, mihin tarina tulee päättymään.
Elokuvan varsinainen kysymys kuuluu pikemminkin: miten tähän pisteeseen päädyttiin?
Niskanen näyttää pitkän tapahtumaketjun, johon liittyvät toimeentulovaikeudet, juominen, turhautuminen, perheriidat ja yhteiskunnallinen muutos.
Kahdeksan surmanluotia on saanut vahvan aseman suomalaisen elokuvan historiassa ja sijoittunut korkealle myös myöhemmissä kaikkien aikojen parhaiden suomalaisten elokuvien äänestyksissä.
Milloin Tauno Pasanen vapautui?
Presidentti Mauno Koivisto armahti Pasasen vuonna 1982.
Tuolloin Pihtiputaan poliisisurmista oli kulunut noin 13 vuotta.
Pasanen pääsi takaisin siviilielämään ja eli seuraavat vuodet huomattavasti vähäisemmän julkisuuden ympäröimänä kuin rikoksen ja elokuvan jälkeisinä vuosina.
Pihtiputaan vanha koti oli myyty ja rakennus purettiin myöhemmin.
Myös hänen avioliittonsa Liisa Pasasen kanssa päättyi lopulta eroon.
Tauno ja Liisa Pasanen erosivat
Lähdetietojen mukaan Tauno ja Liisa Pasasen avioero tapahtui vuonna 1992.
Avioerosta huolimatta heidän yhteydenpitonsa jatkui.
Tämä muodostui ratkaisevaksi neljä vuotta myöhemmin, jolloin Pasanen syyllistyi toiseen henkirikokseen.
Mitä tapahtui vuonna 1996?
Vuonna 1996 Tauno Pasanen oli ollut vapaana noin 14 vuotta.
Hän vietti aikaa entisen vaimonsa Liisan kanssa Riihimäellä.
Tilanteeseen liittyi jälleen erittäin runsas alkoholinkäyttö.
Lähdetietojen mukaan molempien veren alkoholipitoisuus oli noin 2,4 promillea.
Heidän välilleen syntyi riita.
Riidan aikana Pasanen kuristi Liisan kuoliaaksi.
Kyseessä oli toinen henkirikos hänen elämässään.
Milloin Liisa Pasanen kuoli?
Useissa myöhemmissä lähteissä tarkaksi päiväksi ilmoitetaan 24. elokuuta 1996.
Tarkkaa päivämäärää koskeva lähdeaineisto ei kuitenkaan ole yhtä vahvaa kuin esimerkiksi Pihtiputaan poliisisurmien päivämäärän kohdalla.
Siksi kaikkein lähdekriittisimmässä esityksessä on turvallisinta todeta, että henkirikos tapahtui elokuussa 1996.
Millaisen tuomion Pasanen sai vuonna 1996 tapahtuneesta henkirikoksesta?
Riihimäen käräjäoikeus tuomitsi Tauno Pasasen seitsemäksi vuodeksi vankeuteen taposta.
Hänen katsottiin tehneen teon täyttä ymmärrystä vailla.
Pasanen ei muistanut itse kuristamista ja kiisti tarkoittaneensa Liisan surmaamista.
Vuoden 1996 henkirikos on erittäin merkittävä osa hänen elämäntarinaansa.
Se muuttaa myös tapaa, jolla vuoden 1969 tapahtumia voidaan jälkikäteen tulkita.
Milloin Tauno Pasanen vapautui toisen kerran?
Pasanen pääsi ehdonalaiseen vapauteen helmikuussa 2000.
Hän oli tuolloin noin 65-vuotias.
Tämän jälkeen Pasanen pysytteli enimmäkseen poissa julkisuudesta.
Hänestä julkaistiin kuitenkin myöhemmin joitakin haastatteluja ja artikkeleita.
Miksi toinen henkirikos muutti kuvaa Pasasesta?
Kahdeksan surmanluotia oli osaltaan rakentanut Pasasesta kuvan ihmisenä, jonka vuonna 1969 tekemä teko liittyi ainutlaatuiseen yhteiskunnalliseen ja henkilökohtaiseen kriisiin.
Vuoden 1996 henkirikos teki tästä tulkinnasta vaikeamman.
Jälleen tapahtumaan liittyivät:
- erittäin voimakas päihtymys
- riitatilanne
- väkivalta
- läheinen ihmissuhde.
Tämän vuoksi Pasasen väkivaltaista käyttäytymistä ei voida tarkastella vain vuoden 1969 yksittäisenä poikkeuksena.
Samalla on tärkeää välttää päinvastaista virhettä. Vuoden 1996 teko ei automaattisesti kerro tarkasti, mitä Pasanen ajatteli tai miksi hän toimi tietyllä tavalla vuonna 1969.
Kyseessä olivat kaksi erillistä rikostapausta.
Miten Pihtiputaan poliisisurmat muuttivat poliisin toimintaa?
Neljän poliisin kuolema samalla hälytystehtävällä herätti Suomessa välittömästi keskustelua poliisien turvallisuudesta, koulutuksesta ja taktiikasta.
Vuoden 1969 tapahtumia tarkasteltaessa on selvää, että aseistetun henkilön kiinniottoon liittyneet toimintatavat erosivat huomattavasti nykyisistä.
Neljä poliisia lähestyi taloa jalan ja varsin lähekkäin.
Vaikka Pentti Turpeisella oli mukanaan konepistooli, aseella ei tiettävästi ehditty ampua ennen kuin Pasanen avasi tulen.
Nykyisin aseistautuneen ja mahdollisesti väkivaltaisen henkilön kohtaamiseen liittyvät poliisin toimintamenetelmät, varusteet, suojautuminen ja taktinen valmistautuminen ovat aivan toisella tasolla.
On silti liian yksinkertaista väittää, että kaikki myöhemmät muutokset syntyivät juuri Pihtiputaan poliisisurmien vuoksi.
Tapauksesta tuli kuitenkin merkittävä varoitusesimerkki.
Miksi Pihtiputaan poliisisurmat järkyttivät Suomea?
Vuonna 1969 suomalainen yhteiskunta oli monella tavalla erilainen kuin nykyään.
Pieni maaseutupaikkakunta tuntui turvalliselta ympäristöltä, ja neljän poliisin kuolema yhdellä kertaa oli poikkeuksellinen tapahtuma.
Tapaus sai valtavasti huomiota.
Pihtiputaalla suruliputettiin, hautajaisista tuli suuri tapahtuma ja maan korkein johto huomioi tragedian.
Presidentti Urho Kekkonen lähetti surunvalittelunsa.
Tapahtuma kosketti erityisen voimakkaasti paikallisyhteisöä, jossa ihmiset tunsivat toisensa.
Uhrien tarina jäi osittain Tauno Pasasen tarinan varjoon
Rikoshistoriassa käy joskus niin, että rikoksentekijän nimi jää paremmin mieleen kuin uhrien nimet.
Pihtiputaan tapauksessa tämä ilmiö vahvistui Kahdeksan surmanluotien vuoksi.
Elokuva keskittyy ennen kaikkea tekijään pohjautuvan päähenkilön elämäntilanteeseen.
Poliisit näyttäytyvät siinä enemmän virkavallan edustajina kuin yksilöinä.
Todellisuudessa Veikko Riihimäki, Onni Saastamoinen, Pentti Turpeinen ja Mauno Poikkimäki olivat perheellisiä miehiä, joiden kuolema muutti läheisten elämän pysyvästi.
Erityisesti uhrien omaiset ovat myöhemmin tuoneet esiin, ettei rikoksen ymmärtämisen pyrkimys saisi johtaa uhrien unohtamiseen.
Tauno Pasanen vuonna 2019
Vuonna 2019 Pihtiputaan poliisisurmista tuli kuluneeksi 50 vuotta.
Tuolloin Ylen toimittaja tavoitti 85-vuotiaan Tauno Pasasen hänen kodistaan.
Pasanen keskusteli lyhyesti toimittajan kanssa, mutta ei halunnut antaa varsinaista haastattelua.
Hän kertoi luvanneensa lapsilleen, ettei enää puhuisi vanhoista tapahtumista julkisuudessa.
Vuoden 2019 kohtaaminen kuuluu viimeisiin vahvan journalistisen lähteen dokumentoimiin tietoihin Pasasen myöhemmästä elämästä.
Onko Tauno Veikko Pasanen kuollut?
Tauno Pasasen kuolemasta on julkaistu verkossa ristiriitaisia tietoja.
Joillakin sivustoilla on väitetty hänen kuolleen vuonna 2025, ja joissakin yhteyksissä on esitetty jopa tarkkoja kuolinpäiviä.
Näille tiedoille ei kuitenkaan ole löytynyt yhtä vahvaa lähdevahvistusta kuin Pasasen elämän keskeisille historiallisille tapahtumille.
Siksi väitettä hänen kuolemastaan tai tarkasta kuolinajastaan ei ole turvallista esittää varmana faktana ilman luotettavaa lähdevahvistusta.
Vahvasti dokumentoitu tieto on, että hän oli elossa vuonna 2019, jolloin Yle tavoitti hänet.
Tauno Veikko Pasasen aikajana
1934
Tauno Veikko Pasanen syntyy 19. huhtikuuta 1934 Pihtiputaalla.
7. maaliskuuta 1969
Pasanen surmaa neljä poliisia kotinsa läheisyydessä Pihtiputaan Korppisten kylässä.
18. huhtikuuta 1969
Pasanen kuuntelee tuomiotaan Pihtiputaan välikäräjillä.
Hänet tuomitaan elinkautiseen kuritushuonerangaistukseen.
1971
Mikko Niskasen Kahdeksan surmanluotia näytetään Pasaselle vankeuden aikana ennen julkista televisioesitystä.
1972
Kahdeksan surmanluotia esitetään suomalaisessa televisiossa neliosaisena kokonaisuutena.
1982
Presidentti Mauno Koivisto armahtaa Pasasen.
Hän vapautuu noin 13 vuoden vankeuden jälkeen.
1992
Tauno ja Liisa Pasasen avioliitto päättyy lähdetietojen mukaan eroon.
1996
Pasanen surmaa entisen vaimonsa Liisan Riihimäellä.
1997
Hän saa taposta seitsemän vuoden vankeusrangaistuksen.
2000
Pasanen pääsee ehdonalaiseen vapauteen.
2019
Yle tavoittaa 85-vuotiaan Pasasen. Hän ei halua enää antaa haastattelua vuoden 1969 tapahtumista.
2025–2026
Internetissä alkaa esiintyä ristiriitaisia tietoja Pasasen mahdollisesta kuolemasta, mutta vahva ensisijainen lähdevahvistus puuttuu.
Tauno Pasanen ja suomalaisen maaseudun rakennemuutos
Pasanen eli aikana, jolloin suomalainen maaseutu muuttui nopeasti.
1960- ja 1970-lukujen taitteessa:
- pienviljelijöiden toimeentulo vaikeutui
- ihmiset muuttivat maalta kaupunkeihin
- suuri määrä suomalaisia muutti työn perässä Ruotsiin
- maatalouden rakenne muuttui
- perinteiset kyläyhteisöt alkoivat hajota.
Kahdeksan surmanluotia liittää päähenkilönsä vahvasti tähän yhteiskunnalliseen murrokseen.
Niskasen näkemyksessä tragedia ei synny tyhjiössä. Päähenkilön elämässä kasaantuvat taloudellinen ahdinko, alkoholi, turhautuminen ja toivottomuus.
Tämä on vaikuttava taiteellinen tulkinta, mutta historiallisessa tarkastelussa täytyy säilyttää tärkeä ero.
Yhteiskunnalliset olosuhteet eivät tee vakavasta väkivallasta väistämätöntä.
Miljoonat suomalaiset kokivat samoina vuosina köyhyyttä ja epävarmuutta syyllistymättä henkirikoksiin.
Rikoksentekijän ymmärtäminen ei tarkoita rikoksen hyväksymistä
Tauno Pasasen tapauksessa yksi kiinnostavimmista moraalisista kysymyksistä koskee sitä, kuinka rikoksentekijää pitäisi käsitellä jälkikäteen.
Voiko yrittää ymmärtää, miksi ihminen tekee hirvittävän teon?
Voi.
Se ei kuitenkaan tarkoita teon hyväksymistä.
Rikosten tutkimisessa on tärkeää tarkastella esimerkiksi:
- lapsuutta
- elämäntilannetta
- mielenterveyttä
- päihteitä
- taloudellista asemaa
- perhesuhteita
- yhteiskunnallista ympäristöä.
Niiden analysointi auttaa ymmärtämään väkivallan syntyä.
Silti vastuu itse teosta säilyy tekijällä.
Tämä jännite on yksi syy siihen, miksi Tauno Pasasen tapaus herättää keskustelua vielä vuosikymmeniä myöhemmin.
Miksi Tauno Pasasen tapaus muistetaan edelleen?
Tapauksen säilymiseen suomalaisessa kollektiivisessa muistissa on ainakin neljä vahvaa syytä.
Neljä poliisia kuoli samalla tehtävällä
Teko oli suomalaisessa poliisihistoriassa poikkeuksellisen vakava.
Tapahtumapaikka oli tavallinen suomalainen maalaiskylä
Rikos rikkoi mielikuvaa siitä, että erittäin vakava väkivalta kuuluisi vain suuriin kaupunkeihin tai järjestäytyneeseen rikollisuuteen.
Kahdeksan surmanluotia teki tapauksesta kulttuurihistoriaa
Niskasen teos varmisti, että tapahtuma jäi myös sellaisten sukupolvien tietoisuuteen, jotka eivät itse kokeneet vuotta 1969.
Pasasen myöhempi henkirikos teki elämäntarinasta vielä poikkeuksellisemman
Vuoden 1996 teko osoitti, ettei hänen rikoshistoriansa päättynyt ensimmäiseen vankeustuomioon ja armahdukseen.
Tauno Veikko Pasanen ja suomalainen rikoshistoria
Suomen rikoshistoriassa on useita tapauksia, joiden merkitys ulottuu itse rikosta paljon laajemmalle.
Pihtiputaan poliisisurmat ovat tästä yksi selkeimmistä esimerkeistä.
Tapaus liittyy samanaikaisesti:
- poliisihistoriaan
- rikosoikeuteen
- suomalaiseen elokuvahistoriaan
- alkoholipolitiikkaan
- maaseudun rakennemuutokseen
- rikoksentekijän ja uhrin julkiseen kuvaan
- poliisin työturvallisuuden kehitykseen.
Harva suomalainen rikostapaus on saanut näin vahvan kulttuurisen jälkielämän.
Yhteenveto
Tauno Veikko Pasanen kuuluu Suomen rikoshistorian tunnetuimpiin henkilöihin ennen kaikkea Pihtiputaan poliisisurmien vuoksi.
Pasanen ampui 7. maaliskuuta 1969 neljä virkatehtävällä ollutta poliisia: Veikko Riihimäen, Onni Saastamoisen, Pentti Turpeisen ja Mauno Poikkimäen.
Hänet tuomittiin elinkautiseen kuritushuonerangaistukseen ja presidentti Mauno Koivisto armahti hänet vuonna 1982, kun Pasanen oli ollut vankilassa noin 13 vuotta.
Vuonna 1996 Pasanen syyllistyi uuteen henkirikokseen surmatessaan entisen vaimonsa Liisan Riihimäellä. Hänet tuomittiin taposta seitsemäksi vuodeksi vankeuteen ja hän vapautui ehdonalaiseen vuonna 2000.
Pihtiputaan poliisisurmien kulttuurista merkitystä kasvatti ratkaisevasti Mikko Niskasen Kahdeksan surmanluotia. Vuonna 1972 esitetty teos perustui löyhästi Pasasen tapaukseen, mutta se ei ollut hänen elämäkertansa. Niskanen käytti todellista tragediaa lähtökohtana laajemmalle kuvaukselle suomalaisen maaseudun köyhyydestä, alkoholismista, perheongelmista ja yhteiskunnallisesta murroksesta.
Tauno Pasasen tapauksesta puhuttaessa on silti olennaista pitää mielessä ero rikoksen selittämisen ja oikeuttamisen välillä. Vaikeat yhteiskunnalliset olosuhteet, alkoholiongelmat ja henkilökohtaiset kriisit voivat auttaa ymmärtämään tapahtumien taustaa, mutta vastuu teoista kuuluu niiden tekijälle.
Samalla Pihtiputaan tragediaa ei pitäisi muistaa vain Tauno Pasasen nimen kautta.
Tapahtumien keskiössä olivat myös Veikko Riihimäki, Onni Saastamoinen, Pentti Turpeinen ja Mauno Poikkimäki – neljä työtehtävään lähtenyttä poliisia, joiden kuolema jätti jälkeensä neljä leskeä, kahdeksan isänsä menettänyttä lasta ja pysyvän jäljen suomalaiseen poliisihistoriaan.
